Julkaistu , julkaisija

Nappitalo osallistuu Ommel 2019 -festivaaleille!

Edessä on kuumeisen kiireisiä viikkoja! Olimme hieman viime tingassa liikkeellä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin mukaan Ommel 2019 -tapahtumaan! Odotamme innolla vilkkaita ompeluntäyteisiä messupäiviä, mutta sitä ennen on päätettävä, mitä ihanuuksia tuomme teidän nähtäville. Viime hetkien tilauksia on jo tehty ja voimme kertoa, että mukaan tulee perusompelutarvikkeiden, kuten neulojen, nuppineulojen ja superlaadukkaiden Gütermann -ompelulankojen lisäksi myös esimerkiksi laukkutarvikkeita ja suosittuja raidallisia "addunauhoja". Mikäli osallistut kursseille, kannattaa piipahtaa osastollamme kurssiaulassa, sillä meiltä löytyy tarvikkeita esimerkiksi Korjaa, muokkaa, uudista -kurssia varten sekä korkkikangasta, mikäli ihastut materiaaliin Ompele korkkikankaasta -kurssilla. Luonnollisesti otamme mukaan myös kattavan valikoiman nappeja, vetoketjuja ja kaikenlaisia nauhoja. Mikäli haluat varmistaa, että suosikkituotteesi tulee mukaan, kommentoi alle tai Facebookissa.

ommel2019_logo_3


Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti